Tieto Oyj PÖRSSITIEDOTE22.7.2026 klo 8.55
Tiedon hallitus on päättänyt aloittaa uuden 90 milj. euron suuruisen omien osakkeiden takaisinosto-ohjelman (”takaisinosto-ohjelma”). Takaisinosto-ohjelma liittyy Tieto Indtechin osana toimineiden Edlevo ja HR&Payroll -ohjelmistoliiketoimintojen myynnistä saataviin varoihin. Ohjelma käynnistetään yhtiön saatua päätökseen meneillään olevan 150 milj. euron takaisinosto-ohjelmansa sekä osakehankinnat liittyen osakeperusteisten kannustinjärjestelmiensä toteuttamiseen. Takaisinosto-ohjelman tarkoituksena on ylläpitää tehokasta pääomarakennetta yhtiön pääoman allokointiperiaatteiden mukaisesti.
Takaisinosto-ohjelma perustuu vuoden 2026 varsinaisen yhtiökokouksen myöntämään valtuutukseen, jonka nojalla hallitus on tällä hetkellä oikeutettu päättämään enintään 11 800 000 osakkeen hankkimisesta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Yhtiöllä on käytettävissä vapaata omaa pääomaa omien osakkeiden hankintaan.
Osakkeiden takaisinosto-ohjelma toteutetaan seuraavien pääehtojen mukaisesti:
Takaisinosto-ohjelma toteutetaan EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (MAR) ja niin sanotulla turvasatamamenettelyllä. Yhtiö on nimittänyt Nordean takaisinosto-ohjelman riippumattomaksi välittäjäksi. Välittäjä tekee kaikki kaupankäyntipäätökset ostojen ajoituksesta yhtiöstä riippumattomasti ohjelman ehtojen ja sovellettavan sääntelyn mukaisesti. Osakkeiden takaisinosto-ohjelma voidaan keskeyttää tilapäisesti taikka keskeyttää tai päättää ennen suunniteltua päättymisajankohtaa. Jos näin tapahtuu, yhtiö julkaisee asiasta pörssitiedotteen. Yhtiö raportoi ohjelman puitteissa toteutetut liiketoimet säädösten ja markkinakäytäntöjen mukaisesti.
Lisätietoja:
Tommi Järvenpää, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 576 0288, tommi.jarvenpaa (at) tieto.com
Tieto Oyj
JAKELU
NASDAQ Helsinki
NASDAQ Stockholm
Keskeiset tiedotusvälineet
Tietoon johtava ohjelmisto- sekä digitaalisia kehitys- ja konsultointipalveluita tarjoava yritys. Toimimme maailmanlaajuisesti ja globaalien kyvykkyyksien myötä tarjoamme asiakkaillemme eri toimialoilla liiketoiminnan kannalta kriittisiä ratkaisuja erikoistuneiden liiketoimintojemme kautta: ohjelmistoliiketoiminnat Tieto Caretech, Tieto Banktech ja Tieto Indtech sekä digitaaliseen kehittämiseen keskittyvä liiketoiminta Tieto Tech Consulting. Kaikkiaan noin 13 000 asiantuntijallamme on vahvaa osaamista toimialakohtaisten ohjelmistojen, designin, pilvipalveluiden ja tekoälyn alueilla – ja autamme asiakkaitamme menestymään ja innovoimaan uusimman teknologian avulla.
Tiedon vuotuinen liikevaihto on noin 2 mrd. euroa ja yhtiön osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena NASDAQissa Helsingissä ja Tukholmassa.www.tieto.fi