YIT Oyj Sisäpiiritieto 24.9.2026 klo 08.30
Suomen datakeskusmarkkina kasvaa voimakkaasti, ja Suomi on nousemassa yhdeksi Euroopan houkuttelevimmista kohteista datakeskusinvestoinneille. YIT on systemaattisesti investoinut kyvykkyyksiinsä tällä kasvavalla sektorilla, kartuttanut vahvaa osaamista ja laajan referenssikannan vaativien datakeskushankkeiden toteuttamisesta sekä vakiinnuttanut asemansa Suomen johtavana datakeskusrakentajana. Julkistetut sekä potentiaaliset datakeskushankkeet muodostavat YIT:lle merkittävän kasvumahdollisuuden strategiakaudella 2025–2029.
Tämän seurauksena YIT nostaa konsernin liikevaihdon kasvua koskevan taloudellisen tavoitteensa, joka on määrä saavuttaa vuoden 2029 loppuun mennessä, vähintään 10 prosenttiin pohjavuoden 2024 tasoon perustuvana yhdistettynä vuotuisena kasvuvauhtina (CAGR). Aiemmin vastaava tavoite oli vähintään 5 prosentin CAGR. Muut konsernitason taloudelliset tavoitteet, oikaistu liikevoittoprosentti vähintään 7 prosenttia ja sitoutuneen pääoman tuotto vähintään 15 prosenttia vuoden 2029 loppuun mennessä, pysyvät ennallaan.
YIT nostaa samalla myös Rakennus- ja Infra-segmenttien strategiakauden segmenttikohtaisia liikevaihdon kasvutavoitteita. Rakennus-segmentin uusi tavoite on saavuttaa vähintään 6 prosentin vuotuinen kasvu ja Infra-segmentin vähintään 15 prosentin vuotuinen kasvu vuoteen 2029 mennessä pohjavuoden 2024 tasoon perustuvana yhdistettynä vuotuisena kasvuvauhtina (CAGR). Aiemmin Rakennus-segmentin vastaava tavoite oli vähintään 4 prosentin CAGR ja Infra-segmentin tavoite vähintään 10 prosentin CAGR.
”YIT:llä on hyvät edellytykset hyödyntää datakeskusmarkkinan tarjoamat kasvumahdollisuudet. Olemme osoittaneet kykymme toteuttaa Suomen vaativimpia hankkeita, ja jatkamme kapasiteettimme kasvattamista kysynnän lisääntyessä. Kasvumme odotetaan painottuvan vahvasti datakeskusrakentamiseen tulevina vuosina”, sanoo toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa.
Pääomamarkkinakatsaus liittyen datakeskusmarkkinaan tänään
YIT järjestää pääomamarkkinakatsauksen liittyen datakeskusmarkkinaan tänään klo 9.30–11.00 Suomen aikaa. Tilaisuudessa yhtiö käsittelee datakeskusmarkkinan näkymiä ja keskeisiä kasvun ajureita, syventyy datakeskusten rakennushankkeisiin sekä kertoo tarkemmin, miten YIT on asemoitunut hyötymään datakeskusmarkkinan jatkuvasta kasvusta. Tilaisuudessa esiintyvät toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa, talousjohtaja Erkka Repo sekä Infra-segmentin johtaja Aleksi Laine. Tilaisuuden ja materiaalien kieli on englanti.
Tilaisuutta voi seurata suorana webcast-lähetyksenä osoitteessa https://yit.events.inderes.com/2026-cmu. Tilaisuuden tallenne on saatavilla samassa osoitteessa pian tilaisuuden jälkeen. Kysymyksiä voi esittää puhelinkonferenssin kautta rekisteröitymällä osoitteessa https://events.inderes.com/yit/2026-cmu-webcast/dial-in. Rekisteröidyttyään osallistuja saa puhelinnumeron ja tunnukset osallistuakseen puhelinkonferenssiin. Kysymyksen esittämiseksi osallistujan tulee painaa puhelimestaan *5 liittyäkseen kysymysjonoon. Esitysmateriaali on saatavilla YIT:n verkkosivuilla osoitteessa https://www.yitgroup.com/fi/sijoittajat/raportit-ja-julkaisut tilaisuuden alkaessa.
Lisätietoja:
Essi Nikitin, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 050 581 1455, essi.nikitin@yit.fi
YIT Oyj
Erkka Repo
Talousjohtaja
Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi
YIT rakentaa vetovoimaisia elinympäristöjä Euroopassa. Rakennamme koteja hyvää elämää varten, tiloja, joissa ihmiset ja yritykset voivat menestyä sekä infrastruktuuria, joka varmistaa yhteiskunnan toimivuuden. Toimimme seitsemässä maassa ja työllistämme noin 4 100 ammattilaista. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 1,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
YIT. Hyvin rakennettu huominen.
Lue lisää: www.yitgroup.com/fi ja seuraa meitä Linkedin I X I Instagram I Facebook