Raisio Oyj, mediatiedote 10.8.2026
Raisio saavutti pronssimitalin ensimmäisessä EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissaan. Yhtiö sai arvioinnissa 68 pistettä sadasta ja sijoittui kaikkien arvioitujen yritysten parhaaseen 35 prosenttiin.
EcoVadis arvioi yritysten vastuullisuusjohtamista neljällä osa-alueella: ympäristö, työelämän käytännöt ja ihmisoikeudet, etiikka sekä vastuullinen hankinta. Arvioinnissa tarkastellaan yrityksen toimintaperiaatteita, käytännön toimenpiteitä, mittareita ja raportointia.
"Pronssitason saavuttaminen heti ensimmäisessä EcoVadis-arvioinnissamme on hieno tunnustus koko yrityksessä tehdylle pitkäjänteiselle työlle. Tulos osoittaa, että vastuullisuusjohtamisemme tukeutuu vahvaan pohjatyöhön. Samalla arviointi auttaa meitä tunnistamaan tärkeimmät kehityskohteemme", sanoo Raision viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Annika Boström-Kumlin.
Asiakkaat ja muut yhteistyökumppanit tarvitsevat yhä tarkempaa ja luotettavampaa tietoa yritysten vastuullisuudesta. EcoVadis tarjoaa kansainvälisesti tunnetun ja yhdenmukaisen tavan arvioida vastuullisuusjohtamista sekä sitä tukevia toimintatapoja ja näyttöjä.
"Asiakkaamme odottavat yhä enemmän kolmannen osapuolen varmistamaa vastuullisuustietoa, ja haluamme vastata tähän tarpeeseen läpinäkyvästi ja yhdenmukaisesti. Riippumaton EcoVadis-arviointi antaa asiakkaillemme vertailukelpoista tietoa vastuullisuusjohtamisestamme ja tukee heidän hankinta- ja kumppaniarviointiaan", Boström-Kumlin jatkaa.
EcoVadis-arviointi täydentää Raision vastuullisuustyöstä tehtäviä ulkopuolisia arviointeja. Kesäkuussa 2026 Science Based Targets initiative (SBTi) hyväksyi Raision ilmastotavoitteet, jotka ohjaavat päästöjen vähentämistä sekä yhtiön omassa toiminnassa että arvoketjussa.
EcoVadis on kansainvälinen yritysten vastuullisuusarviointien tarjoaja. Sen arviointimenetelmä perustuu kansainvälisesti tunnustettuihin vastuullisuusperiaatteisiin ja -standardeihin.
Arvioinnin sisältö mukautetaan yrityksen koon, toimialan ja toimintamaiden perusteella. Raisio arvioitiin myllytuotteiden valmistuksen toimialaluokassa. Mitalitaso määräytyy kuitenkin suhteessa kaikkiin EcoVadisin viimeisten 12 kuukauden aikana arvioimiin yrityksiin toimialasta ja sijainnista riippumatta.
Arviointi perustuu yrityksen toimittaman dokumentaation analysointiin. Tuloksen lisäksi yritys saa palautetta vahvuuksistaan ja kehityskohteistaan. Arviointitulos ja mitali ovat voimassa 12 kuukautta.
Tutustu Raision EcoVadis-tulokseen

Lisätiedot:
Annika Boström-Kumlin, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, puh. +358 40 507 1989
Raisio Oyj
Raision rakastetut ruokabrändit tekevät elämästä kylläisempää miljoonille ihmisille eri puolilla Eurooppaa. Tuotteissamme yhdistyy herkullinen maku ja helppous tutkittuun terveellisyyteen tavalla, joka tekee kuluttajalle hyvästä elämäntavasta himon. Vahvat brändimme, kuten Benecol® ja Elovena®, tekevät tavoitteistamme totta. Haluamme kasvaa ja kehittyä jatkuvasti ja tavoitteemme on olla kirkkaasti keskivertoa kekseliäämpi ruokatalo. Meitä on noin 350 terveelliseen ruokaan keskittyvää ammattilaista kuudessa maassa, ja viemme tuotteitamme yli 40 markkinaan ympäri maailmaa. Raision osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Vuonna 2025 konsernin jatkuvien toimintojen vertailukelpoinen liikevaihto oli 224,2 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos 28,5 miljoonaa euroa. www.raisio.com
![]() EcoVadis Sustainability Rating Bronze |