LapWall Oyj Yhtiötiedote 25.9.2026 klo 9.00
Tiina Määttä (KTM, OTM) on nimitetty LapWall Oyj:n talous- ja lakiasiainjohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi 1.10.2026 alkaen.
Määttä on aikaisemmin työskennellyt talousjohtamisen ja juridisen neuvonannon tehtävissä Talenom Oyj:ssä ja Greenstep Oy:ssä. Kymsol Oy:ssä hän on toiminut sekä talouden ja hallinnon että liiketoiminnan johtotehtävissä, muun muassa Kymsol-konsernin toimitusjohtajana ja Kymsol Oy:n operatiivisena johtajana. Määtällä on monipuolinen kokemus kotimaisen ja kansainvälisen projektiliiketoiminnan tukemisesta taloudellisissa, kaupallisissa ja juridisissa kysymyksissä.
- LapWall on rohkeasti rakentanut kasvustrategiansa perustaa. Odotan innolla yhteistyötä henkilöstön, asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. On hienoa päästä mukaan osaavaan joukkoon rakentamaan LapWallin kasvua ja tulevaisuutta yhdessä, Tiina Määttä kertoo.
- LapWallin kasvustrategian seuraava vaihe tuo uudenlaisia vaatimuksia johdolle. Talous- ja lakiasiainjohtajan roolissa yhdistyvät talousjohtaminen, ennakointi ja tiedolla johtaminen, riskienhallinta sekä tärkeänä osana liiketoiminnan juridinen tuki. Tiinan laaja kokemus talous-, laki- ja liiketoimintajohdosta sekä kansainvälisestä projektiliiketoiminnasta vahvistaa johtoryhmämme osaamista juuri näillä alueilla. Toivotan Tiinan lämpimästi tervetulleeksi LapWallille, toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen sanoo.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen, puhelin: +358 40 532 5694, jarmo.pekkarinen@lapwall.fi
Hyväksytty neuvonantaja:
Sisu Partners Oy, puhelin: +358 50 382 9323
LapWall Oyj on suomalainen elementtirakentamisen suunnannäyttäjä
Tehokasta ja kestävää rakentamista edistävä rakennustuoteteollisuusyhtiö LapWall Oyj auttaa korvaamaan merkittävän osan perinteisestä rakennustyömaalla tapahtuvasta rakentamisesta teollisesti esivalmistetuilla elementtiratkaisuilla. LapWallin ratkaisujen ansiosta rakentamisprojektin läpimenoaika lyhenee, rakentamisen tuottavuus paranee ja syntyy katkeamaton kuivaketju sekä kestäviä rakenteita. Yhtiön tehtaat sijaitsevat Pyhännällä, Pälkäneellä ja Vetelissä, ja yhtiön vähähiilinen tuotevalikoima sopii kaikkeen rakentamiseen ja erilaisiin runkomateriaaleihin yhdistettäväksi. Yhtiö työllistää n. 130 henkilöä elementtien suunnittelussa ja valmistuksessa sekä myynnissä ja hallinnossa. LapWallin liikevaihto vuodelta 2025 oli 44,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto ilman liikearvon poistoja (EBITA) oli 3,8 miljoonaa euroa.