ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 13.8.2026 KLO 8:45
ELECSTER-KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. – 30.6.2026
YHTEENVETO
Tammi-kesäkuu:
Huhti-kesäkuu:
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
EKP:n kesäkuun lopulla julkaisemassa talouskatsauksessa mainitaan, että maailmantalouden kasvu piti pintansa alkuvuonna 2026, mutta pitkittynyt sota Lähi-idässä varjostaa näkymiä energian hinnan nousun, rahoitusolojen kiristymisen ja epävarmuuden kasvun myötä. Vuoden alussa maailmantalouden ja -kaupan kasvu sai tukea vahvasta tehdasteollisuuden tuotannosta ja tekoälyyn liittyvistä investoinneista. Lisäksi kasvu sai vetoapua energiaherkkien hyödykkeiden varastojen kartuttamisesta. Edellä mainittua varovaista kysyntää näkyi erityisesti Yhdysvalloissa sekä Kiinassa ja muissa nousevissa Aasian talouksissa. Lähi-idän sodan välittömät heijastusvaikutukset energiaan liittymättömään ulkomaankauppaan ja merikuljetuksiin ovat tähän saakka pysyneet rajallisina, mutta tarjontapaineet öljyn, jalostettujen polttoaineiden ja muiden energiaherkkien hyödykkeiden markkinoilla ovat kiristyneet. Samalla globaali inflaatio on kiihtynyt sitä mukaa, kun energian hinnan nousu on alkanut näkyä yhä laajempina hintapaineina. Näin ollen euroalueen talousnäkymiä koskevissa eurojärjestelmän asiantuntijoiden kesäkuun 2026 arvioissa odotetaan edelliseen arviointikierrokseen verrattuna heikompaa globaalia kasvua ja nopeampaa globaalia inflaatiota vuosina 2026 ja 2027.
Meijerikoneiden liikevaihto kasvoi toisella vuosineljänneksellä selkeästi sekä vertailukauteen että edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Konserni toimitti suurimman osan ensimmäisen vuosineljänneksen aikana tulleista tilauksista toisen vuosineljänneksen aikana. Uusien tilausten määrä katsauskaudella ei saavuttanut konsernin tavoitteita ja tilauskanta supistui selvästi. Konserni arvioi globaalin epävarmuuden vaikuttavan asiakkaiden investointipäätöksissä, sillä investointirahoituksen saatavuus muodostaa usein pullonkaulan investointisuunnitelmien etenemiselle.
Pakkausmateriaalien toimitusvolyymi laski vertailukauteen nähden ja samalla Yhdysvaltojen ja Iranin välinen konflikti aiheutti voimakkaan nousun muoviraaka-aineiden hintoihin. Raaka-aineiden hintojen noususta johtuva myyntihintojen korotus tapahtui viivellä lähinnä asiakassopimusten ajallisen sitovuuden vuoksi, mikä heikensi pakkausmateriaalien kannattavuutta.
Aiemmin tiedotetun Kiinan tytäryhtiön kavallus sekä Kenian tytäryhtiön tuotantotilojen tulipalon jatkoselvittelyt ovat kesken. Kiinan tapauksen osalta vahinkojen täysimääräinen takaisinsaanti vaikuttaa aiemmin ilmoitetun mukaisesti epätodennäköiseltä. Kenian tulipalon vakuutuskorvauksen käsittely on edelleen kesken ja korvauksen maksamisen aikatauluun ja suuruuteen liittyy myös merkittävää epävarmuutta. Ensimmäisen vuosipuolikkaan tulosta rasittaa ensimmäisellä vuosineljänneksellä kirjatut Kenian tehtaan tulipalosta johtuvat n. 0,4 miljoonan euron kertaluontoiset kulut.
Elecsterin Venäjän liiketoiminta on pääasiallisesti paikallisen tytäryhtiömme valmistamien pakkausmateriaalienmyyntiä paikallisille meijerialan yrityksille. Pakotteita on laajennettu moneen kertaan, ja sillä on ollut vaikutusta myös Elecsterin vientiin Venäjälle.
LIIKETOIMINNAN KEHITYS JA TALOUDELLINEN ASEMA
Tammi-kesäkuu
Konsernin liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 15,8 milj. euroa (16,7 milj. euroa). Liikevaihto pieneni 5,2 % edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevoitto heikkeni edelliseen vuoteen nähden ollen 0,1 milj. euroa (0,5 milj. euroa). Tulos ennen veroja painui tappiolliseksi -0,2 milj. euroon (-0,5 milj. euroa).
Konsernin tilauskanta oli tarkastelujakson lopulla 4,8 milj. euroa, kun se vertailukautena oli 6,7 milj. euroa. Pudotus tulee pääasiassa pakkausmateriaalien sekä koneiden tilauskannan vertailukautta alhaisemmasta tasosta.
Huhti-kesäkuu
Konsernin toisen kvartaalin liikevaihto oli 9,2 milj. euroa (9,0 milj. euroa). Nousua edelliseen vuoteen verrattuna oli 2,4 % (-12,2 %). Kvartaalin liikevoitto oli 0,3 milj. euroa (0,5 milj. euroa). Tulos ennen veroja oli 0,3 milj. euroa (0,1 milj. euroa).
Konsernin taseen loppusumma katsauskauden lopussa oli 38,8 milj. euroa (40,4 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 66,0 % (59,5 %). Korollisen vieraan pääoman määrä oli 7,8 milj. euroa (11,1 milj.euroa).
SEGMENTTIEN TULOS
Teollisuustuote-segmentin liikevaihto tammi-kesäkuussa pieneni 3,9 % vertailuajankohdasta ja oli 13,7 milj. euroa (14,3 milj. euroa). Liikevoitto oli 0,4 milj. euroa (0,5 milj. euroa) eli 2,7 % (3,5 %) liikevaihdosta.
Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana konetoimitusten euromääräinen arvo pysyi samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna. Pakkausmateriaalitoimitusten volyymi oli vertailukauteen nähden matalammalla tasolla ja kannattavuus heikkeni kohonneiden raaka-ainekustannusten johdosta.
Kuluttajatuote-segmentin liikevaihto laski vertailuvuoteen verrattuna 13,1 % ja oli 2,1 milj. euroa (2,4 milj. euroa). Myös liiketulos heikkeni edelliseen vuoteen verrattuna ja jäi selvästi tappiolliseksi.
Liikevaihto liiketoimintasegmenteittäin
| Liikevaihto (1000 €) | 1-6/2026 | 1-6/2025 | 1-12/2025 |
| Teollisuustuotteet | 13.742 | 14.299 | 28.277 |
| Kuluttajatuotteet | 2.092 | 2.408 | 4.426 |
| Segmenttien välinen | |||
| Konserni yhteensä | 15.834 | 16.707 | 32.703 |
Liikevoiton/-tappion jakautuminen liiketoimintasegmenteittäin
| Liikevoitto/-tappio (1000 €) | 1-6/2026 | 1-6/2025 | 1-12/2025 |
| Teollisuustuotteet | 373 | 506 | 1.245 |
| Kuluttajatuotteet | -284 | -11 | -264 |
| Segmenttien välinen | |||
| Konserni yhteensä | 89 | 495 | 981 |
Varallisuuden jakautuminen liiketoimintasegmenteittäin
| Varallisuus (1000 €) | 6/2026 | 6/2025 | 12/2025 |
| Teollisuustuotteet | 27.891 | 29.767 | 26.713 |
| Kuluttajatuotteet | 4.121 | 4.355 | 4.023 |
| Segmenttien välinen | |||
| Kohdistamaton | 6.783 | 6.276 | 7.834 |
| Konserni yhteensä | 38.795 | 40.398 | 38.570 |
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 23.4.2026. Yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset, mukaan lukien hallituksen valtuudet omien osakkeiden hankkimisesta sekä luovuttamisesta, on julkaistu 23.4.2026 päivätyssä pörssitiedotteessa.
INVESTOINNIT
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 0,1 miljoonaa euroa (0,1 milj.euroa).
HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 199 (209), josta ulkomailla 90 (86). Katsauskauden lopussa konsernin henkilömäärä oli 204 (206).
OSAKKEET
Elecster Oyj:n osakepääoma 30.6.2026 oli 3.151.939,30 euroa ja osakkeiden lukumäärä 3.748.116. Osake on nimellisarvoton.
Emoyhtiö Elecster Oyj:llä on kaksi osakesarjaa, K-sarja ja A-sarja. A-osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin Pörssissä. Osakkeen ylin kurssi katsauskauden aikana oli 2,88 euroa ja alin 2,52 euroa. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 2,70 euroa. Katsauskauden aikana A-osakkeiden vaihto oli 55.657 kpl (3,1 % A-osakkeiden määrästä).
Hallitus ei ole katsauskaudella käyttänyt valtuutustaan hankkia tai luovuttaa omia osakkeita. Yhtiöllä ei ole hallussaan yhtiön omia osakkeita.
Hallituksella ei ole voimassa olevia osakeantivaltuutuksia eikä valtuutusta vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeelle laskemiseen.
NÄKYMÄT JA LÄHIAJAN EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Euroopan Keskuspankin kesäkuun lopulla julkaiseman talouskatsauksen riskiarviossa arvioidaan, että talouden kasvunäkymiin kohdistuvat riskit painottuvat heikomman kasvun suuntaan lähinnä siksi, että Lähi-idän sota on lisännyt maailmanlaajuisen toimintaympäristön epävakautta. Energian tarjontahäiriöiden pitkittyminen voi johtaa nykyodotuksia suurempaan ja pitkäkestoisempaan energiahintojen nousuun. Nämä tekijät voivat heikentää reaalituloja entistä voimakkaammin sekä vähentää yritysten ja kotitalouksien halukkuutta investoida ja kuluttaa. Kasvun hidastuminen voi voimistua, jos tärkeiden laivareittien sulkeminen aiheuttaa olennaisten tuotantopanosten vakavaa puutetta, jonka vuoksi euroalueen yritykset joutuvat vähentämään tuotantoaan. Kysyntä voi vaimeta entisestään, jos maailman rahoitusmarkkinoiden ilmapiiri huononee tai luotontarjonta kiristyy. Myös kitkan lisääntyminen kansainvälisessä kaupassa voi aiheuttaa lisähäiriöitä toimitusketjuihin, supistaa vientiä sekä heikentää kulutusta ja investointeja. Muut geopoliittiset jännitteet ja varsinkin Venäjän oikeudeton sota Ukrainassa ovat edelleen merkittävä epävarmuuden lähde.
Kasvu voi sen sijaan vahvistua, jos talous ja energiamarkkinat mukautuvat Lähi-idän sodan aiheuttamiin häiriöihin odotettua nopeammin tai jos sota ratkeaa pikaisesti ja kestävästi. Suunnitellut puolustus- ja infrastruktuurimenot, tuottavuutta parantavat uudistukset ja uuden tekniikan käyttöönotto euroalueen yrityksissä saattavat lisäksi voimistaa kasvua odotettua enemmän.
Johdon arvion mukaan globaali epävarmuus viivästyttää asiakkaiden investointipäätöksiä ja siten uusien meijerikonekauppojen solmiminen laski selvästi toisella vuosineljänneksellä. Kaupallisten neuvotteluiden määrä ja laatu ovat hyvällä tasolla, mutta kauppojen loppuunviemisessä on huomattu viivästyksiä. Konserni on kuitenkin saanut positiivisia signaaleja siitä, että neuvottelut etenevät toivottuun lopputulokseen ja toisella vuosipuoliskolla tilauskannan odotetaan kääntyvän kasvuun.
Pakkausmateriaaleissa raaka-aineiden voimakas hinnannousu on taittunut ja ostohinnat ovat kääntyneet laskuun – konserni odottaa pakkausmateriaalien kannattavuuden paranevan vuoden jälkimmäisella puoliskolla. Yhdysvaltojen ja Iranin konfliktin pitkittyessä ja mahdollisesti laajentuessa myös Punaisenmeren kuljetusreittejä haittaavaksi, voisi uusi tarjontashokki vaikuttaa raaka-aineiden hintoihin niitä nostavasti.
Elecsterin toiminnassa maailmantalouden epävarmuuden tuomien riskien lisäksi erityisesti Venäjän toimintoihin liittyy merkittäviä riskejä. Venäjää vastaan asetettujen sanktioiden lisäksi epävarmuutta synnyttävät poliittiset riskit, joista suurimpana huolenaiheena ovat Venäjän mahdolliset vastatoimenpiteet niin sanotuista ”ei-ystävällisistä” valtioista peräisin olevia yrityksiä kohtaan. On mahdollista, että Venäjän hallinto säätää lakeja tai ryhtyy muihin toimenpiteisiin, joilla pyritään vaikeuttamaan länsimaisten yritysten toimintaa Venäjällä. Tällaisilla mahdollisilla muutoksilla olisi merkittäviä vaikutuksia Elecsterin toimintaan ja taloudelliseen asemaan.
Toistaiseksi toimenpiteet ovat kuitenkin tähdänneet siihen, että yritykset jatkaisivat toimintaansa. Vetäytymistä Venäjältä on vaikeutettu tuntuvasti. Prosessit ovat pitkiä, ja asiaa koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan jatkuvasti. 25.4.2023 voimaansaatettu asetus ”Decree No. 302” mahdollistaa sen, että Venäjän valtion omaisuudenhoitovirasto Rosimushchestvo voi siirtää osakkeet väliaikaisesti hallintaansa ja vaihtaa yrityksen paikallisen johdon. Kyseisen asetuksen nojalla on viime aikoinakin toteutettu myös joitakin Venäjän kannalta kriittisillä sektoreilla toimivien yritysten haltuunottoja.
Vetäytyminen Venäjän toiminnoista olisi myös Elecsterin osalta aikaa vievä ja vaikea prosessi. Aiemmin ilmoitetun mukaisesti Elecster-konserni jatkaa toistaiseksi Venäjän toimintojaan ja seuraa tilanteen kehittymistä.
Taloudellinen ohjeistus (ennallaan)
Konsernin liikevaihdon arvioidaan kasvavan ja osakekohtaisen tuloksen paranevan edelliseen vuoteen verrattuna.
KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
Konsernilla ei ollut merkittäviä katsauskauden jälkeisiä tapahtumia.
| KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS | |||||
| Tuhatta euroa | 4-6/2026 | 4-6/2025 | 1-6/2026 | 1-6/2025 | 1-12/2025 |
| LIIKEVAIHTO | 9 200 | 8 988 | 15 832 | 16 707 | 32 682 |
| Valmiiden ja keskeneräisten varastojen muutos | -958 | -306 | -432 | -455 | -1 349 |
| Valmistus omaan käyttöön | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 64 | 32 | 114 | 70 | 148 |
| Materiaalit ja palvelut | -4 073 | -3 991 | -7 618 | -7 824 | -14 888 |
| Henkilöstökulut | -2 236 | -2 296 | -4 170 | -4 464 | -8 294 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -227 | -268 | -503 | -526 | -1 045 |
| Liiketoiminnan muut kulut | -1 507 | -1 621 | -3 133 | -3 013 | -6 274 |
| LIIKEVOITTO/-TAPPIO | 262 | 539 | 89 | 495 | 979 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 74 | -411 | -288 | -951 | -1 297 |
| TULOS ENNEN VEROJA | 336 | 128 | -199 | -457 | -319 |
| Tuloverot | -45 | -52 | -25 | 26 | 40 |
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | 291 | 76 | -224 | -430 | -278 |
| TILIKAUDEN TULOKSEN JAKAUTUMINEN | |||||
| Emoyhtiön osakkeenomistajille | 291 | 76 | -225 | -431 | -279 |
| Määräysvallattomille omistajille | 0 | 0 | 1 | 0 | 1 |
| Tulos/osake, yhteensä | 0,08 | 0,02 | -0,06 | -0,11 | -0,07 |
| LAAJA KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS | |||||
| TILIKAUDEN TULOS | 291 | 76 | -224 | -430 | -278 |
| MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT: | |||||
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä | 336 | -258 | 453 | 1 246 | 1 078 |
| Rahavirran suojaus | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | 627 | -182 | 229 | 815 | 799 |
| TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN | |||||
| Emoyhtiön osakkeenomistajille | 627 | -182 | 229 | 815 | 798 |
| Määräysvallattomille omistajille | 0 | 0 | 1 | 0 | 1 |
| KONSERNITASE, IFRS | |||
| Tuhatta euroa | 30.06.2026 | 30.06.2025 | 31.12.2025 |
| VASTAAVAA | |||
| PITKÄAIKAISET VARAT | |||
| Aineettomat hyödykkeet | 230 | 313 | 289 |
| Aineelliset hyödykkeet | 7 038 | 8 151 | 7 974 |
| Muut osakkeet ja osuudet | 72 | 77 | 72 |
| Pitkäaikaiset saamiset | 636 | 499 | 891 |
| Laskennalliset verosaamiset | 761 | 681 | 718 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 8 737 | 9 721 | 9 944 |
| LYHYTAIKAISET VARAT | |||
| Vaihto-omaisuus | 14 300 | 17 187 | 14 882 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 10 033 | 7 894 | 6 347 |
| Tuloverosaaminen | 237 | 317 | 165 |
| Rahavarat | 5 489 | 5 279 | 7 217 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 30 058 | 30 677 | 28 611 |
| VASTAAVAA | 38 795 | 40 398 | 38 555 |
| VASTATTAVAA | |||
| OMA PÄÄOMA | |||
| Osakepääoma | 3 152 | 3 152 | 3 152 |
| Ylikurssirahasto | 4 239 | 4 239 | 4 239 |
| Muut rahastot | 92 | 92 | 92 |
| Muuntoerot | 651 | 366 | 198 |
| Kertyneet voittovarat | 15 599 | 15 678 | 15 829 |
| Määräysvallattomat omistajat | 12 | 11 | 11 |
| Oma pääoma yhteensä | 23 745 | 23 537 | 23 521 |
| VIERAS PÄÄOMA | |||
| Laskennallinen verovelka | 447 | 536 | 405 |
| Pitkäaikainen vieras pääoma | 1 815 | 4 977 | 5 255 |
| Lyhytaikainen vieras pääoma | 12 789 | 11 347 | 9 374 |
| VASTATTAVAA | 38 795 | 40 398 | 38 555 |
| KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA | |||
| Tuhatta euroa | 1-6/2026 | 1-6/2025 | 1-12/2025 |
| Liiketoiminnan rahavirta | |||
| Tilikauden voitto/tappio | -224 | -430 | -278 |
| Oikaisut tilikauden tulokseen | 690 | 1 618 | 2 381 |
| Käyttöpääoman muutos | -401 | -197 | 1 502 |
| Maksetut korot ja muut rahoituserät | -266 | -443 | -730 |
| Saadut korot | 11 | 15 | 40 |
| Maksetut verot | -136 | -366 | -299 |
| Liiketoiminnan rahavirta | 41 | 197 | 2 616 |
| Investointien rahavirta | |||
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -70 | -56 | -415 |
| Käyttöomaisuuden myynti | 32 | 2 | 65 |
| Tytäryhtiön osto | 0 | 0 | 5 |
| Pitkäaikaisten saamisten muutos | |||
| Investointien rahavirta yhteensä | -38 | -54 | -345 |
| Rahoituksen rahavirta | |||
| Pitkäaikaisten lainojen muutos | 0 | -214 | -500 |
| Lyhytaikaisten lainojen muutos | -2 656 | -1 424 | -1 759 |
| Maksetut osingot | -3 | 22 | 4 |
| Rahoituksen rahavirta | -2 659 | -1 616 | -2 256 |
| Rahavarojen muutos | -2 656 | -1 473 | 15 |
| Rahavarat kauden alussa | 7 217 | 5 500 | 5 500 |
| Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus | 927 | 1 252 | 1 703 |
| Rahavarat kauden lopussa | 5 489 | 5 279 | 7 217 |
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
a. Osakepääoma
b. Ylikurssirahasto
c. Muut rahastot
d. Muuntoerot
e. Voittovarat
f. Tilikauden tulos
g. Yhteensä
h. Vähemmistöosuus
i. Yhteensä
| Tuhatta euroa | a. | b. | c. | d. | e. | f. | g. | h. | i. |
| OMA PÄÄOMA 01.01.2026 | 3 152 | 4 239 | 92 | 198 | 15 829 | 0 | 23 510 | 11 | 23 521 |
| Osingonjako | 0 | 0 | 0 | ||||||
| Laaja tulos | 453 | 0 | -225 | 229 | 1 | 229 | |||
| Muut muutokset | -6 | -6 | -6 | ||||||
| OMA PÄÄOMA 30.06.2026 | 3 152 | 4 239 | 92 | 651 | 15 824 | -225 | 23 733 | 12 | 23 745 |
| Tuhatta euroa | a. | b. | c. | d. | e. | f. | g. | h. | i. |
| OMA PÄÄOMA 01.01.2025 | 3 152 | 4 239 | 92 | -880 | 16 110 | 0 | 22 713 | 10 | 22 723 |
| Osingonjako | 0 | 0 | 0 | ||||||
| Laaja tulos | 1 246 | 0 | -431 | 815 | 0 | 816 | |||
| Muut muutokset | -1 | -1 | -1 | ||||||
| OMA PÄÄOMA 30.06.2025 | 3 152 | 4 239 | 92 | 366 | 16 109 | -431 | 23 527 | 11 | 23 537 |
KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET
| Tuhatta euroa | 30.6.2026 | 30.6.2025 | 31.12.2025 |
| Omasta puolesta annetut vakuudet | |||
| Kiinteistökiinnitykset | 3.053 | 3.703 | 3.703 |
| Yrityskiinnitykset | 11.301 | 11.301 | 11.301 |
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
| Tuhatta euroa | 4-6/2026 | 4-6/2025 | 1-6/2026 | 1-6/2025 | 1-12/2025 |
| Liikevaihto | 9 200 | 8 988 | 15 832 | 16 707 | 32 682 |
| Liikevaihdon kasvu, % | 2,4 % | -12,2 % | -5,2 % | -9,5 % | -3,6 % |
| Liikevoitto/-tappio | 262 | 539 | 89 | 495 | 979 |
| % liikevaihdosta | 2,9 % | 6,0 % | 0,6 % | 3,0 % | 3,0 % |
| Tulos ennen veroja | 336 | 128 | -199 | -457 | -319 |
| % liikevaihdosta | 3,7 % | 1,4 % | -1,3 % | -2,7 % | -1,0 % |
| Tilikauden tulos (emoyhtiön osakkeenomistajille) | 291 | 76 | -225 | -431 | -279 |
| % liikevaihdosta | 3,2 % | 0,8 % | -1,4 % | -2,6 % | -0,9 % |
| Oman pääoman tuotto, % | 4,9 % | 1,3 % | -1,9 % | -3,7 % | -1,2 % |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | 7,2 % | 3,8 % | 0,9 % | 2,2 % | 2,4 % |
| Korollinen vieras pääoma | 7 830 | 11 091 | 7 830 | 11 091 | 10 470 |
| Rahavarat | 5 489 | 5 279 | 5 489 | 5 279 | 7 217 |
| Nettovelkaantumisaste, % | 9,8 % | 24,6 % | 9,8 % | 24,6 % | 13,8 % |
| Omavaraisuusaste, % | 66,0 % | 59,5 % | 66,0 % | 59,5 % | 62,5 % |
| Taseen loppusumma | 38 795 | 40 398 | 38 795 | 40 398 | 38 555 |
| Bruttoinvestoinnit | 7 | 35 | 124 | 56 | 410 |
| Tilauskanta (kauden lopussa) | 5,4 | 6,7 | 5,4 | 6,7 | 5,1 |
| Tulos/osake, euroa | 0,08 | 0,02 | -0,06 | -0,11 | -0,07 |
| Oma Pääoma/osake, euroa | 6,34 | 6,28 | 6,34 | 6,28 | 6,28 |
| Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä | 3 748 116 | 3 748 116 | 3 748 116 | 3 748 116 | 3 748 116 |
LUKUJA NELJÄNNESVUOSITTAIN
| Tuhatta euroa | Q2/26 | Q1/26 | Q4/25 | Q3/25 | Q2/25 | Q1/25 |
| Liikevaihto | 9200 | 6632 | 8686 | 7289 | 8988 | 7719 |
| Liikevoitto/-tappio | 262 | -174 | 201 | 289 | 539 | -44 |
| Liikevoitto, % | 2,9 | -2,6 | 2,3 | 4 | 6 | -0,6 |
| Kauden tulos | 291 | -515 | 442 | -284 | 76 | -507 |
| Tulos/osake, euroa | 0,08 | -0,14 | 0,12 | -0,08 | 0,02 | -0,14 |
Puolivuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita. Katsauksen laadintaperiaatteet sekä tunnuslukujen laskentaperiaatteet ovat yhtenevät vuoden 2025 tilinpäätöksen kanssa. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuosikertomuksen 2025 sivulta 38.
Esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.
Kaikki tässä pörssitiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tästä syystä tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa, kilpailuolosuhteissa, markkinoilla tai lainsäädännössä.
Kaikki taulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summat saattavat poiketa esitetystä loppusummasta. Tunnusluvut on laskettu käyttäen tarkkoja arvoja.
Konsernin osavuosikatsaus kaudelta 1.1. – 30.9.2026 julkaistaan 5.11.2026.
Lisätiedot: toimitusjohtaja Arto Kinnunen, puh. 0400 191 980
ELECSTER OYJ
Hallitus
JAKELU
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.elecster.fi
Liite